Pikku Rengastie

Etusivu

Reittiselostus

Retkivinkit

Yhteystiedot

Sammandrag

Summary

Kurzfassung

Orhisaaren loisto näkyy kierroksen puolivälissä, Airiston eteläpäässä.

Tällä sivulla kerrotaan esimerkkejä sellaisista retkikohteista, jotka ansaitsevat sivuston ylläpitäjän mielestä erityistä huomiota. Kerrallaan esitellään vain pari kohdetta ja aiheet vaihtelevat ajoittain.

KARHUVUOREN ILMAVALVONTATORNI
Rymättylän Aaslaluodon korkein kohta on Karhuvuori, jonka laki kohoaa 63 metriä merenpinnan yläpuolelle. Karhuvuorelle rakennettiin 1938 torni, joka oli vartiopaikkana sekä talvi- että jatkosodassa. Sotien jälkeen torni paloi, mutta Pikku Rengastien myötä se rakennettiin vanhan mallin mukaan uudestaan, nyt näkötorniksi matkailijoille. Tornille johtava polku alkaa pari kilometriä ennen Hangan laituria.

KIERTOTIE LILLANDETISSA, RISTEILY M/S NORDEPILLA
Pyöräretkeilijöiden kannattaa valita Lillandetin saaressa Nauvossa päätien sijaan Gyttjan kautta kiertävä pienempi tie. Se on asvaltoitu ja seuraa osin merenrantaa. Mukava kohde on myös vähän etelämpänä sijaitseva Kirjaisin saari, jonka kaakkoiskulmasta yhteysalus Nordep liikennöi pitkälle ulkosaaristoon asti.